KUUNTELEE - ETSII - TOIMITTAA

brand.name

Dokas

Herkut, motivointi- ja purutuotteet ovat olennainen osa lemmikin päivittäistä ravinnonsaantia, siksi myös herkuttelussa pitää panostaa laatuun ja terveellisyyteen! Dokas-tuotteet ovat herkkujen parhaimmistoa - laadukkaimmat raaka-aineet ilman sokereita, soijaa, viljoja. Pääraaka-aineena on aina laadukas liha tai kala ja valikoimasta löytyy perinteisten herkkujen lisäksi uudenlaiset purutuotteet ja herkut sekä kissa- että koirakavereille.


Mistä Dokas on tehty?

  • Pääraaka aineena liha joka on kissan ja koiran ruokavalion perusta

  • Hyvää vaihtelua ruokavalioon tuo kala ja sen korkea tyydyttymättömien rasvahappojen pitoisuus

  • Kasvisperäiset aineet ovat esimerkiksi vihannesten ja palkokasvien ainesosia. Laadukkaat kasviperäiset aineet ovat sopivassa määrässä hyödyksi lemmikille.

  • Mineraalit ovat tärkeitä epäorgaanisia ainesosia, joita lemmikin elimistö ei pysty muodostamaan itse. Esimerkiksi suola on elimistölle välttämätöntä, mutta sitä käytetään vain alle 0,3 %.  

  • Pakkauksen iso ikkuna helpottaa ostopäätöstä. Uudelle suljettava pussi pitää sisällön tuoreena ja hyllyvalmiit myyntierät nopeuttavat hyllytystä.


Vastuullisuus


  • Kalatuotteet : MSC sertifikaatti kertoo kestävästä kalastuksesta

  • Kanituotteet : Dokas on sitoutunut eettisempään tuotantokanien kasvatukseen. Osoituksena tästä kaikissa Dokasin kanituotteissa on ” Das werte Kaninchen ” leima ( Good Rabbit Award). Tämän myöntää maailman johtava tuotantoeläinten hyvinvointiin keskittynyt organisaatio Compassion in World Farming.

  • Yhteistyö SGS:n kanssa : kansainvälinen organisaatio, joka toimii Suomessakin:

    • •”SGS on maailman johtava tarkastus --, verifiointi --, testaus ja sertifiointiyritys. Meidät tunnetaan kaikkialla maailmassa laadusta ja luotettavuudesta."

    • Laadunvarmistus, ravintoarvojen mittaus, tuotantotilojen tarkistus kahdesti vuodessa, mikrobiologiset tutkimukset.

Clarico-Text-Image

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.